Tavotteena mul on elämäs vaa olla onnellinenpysyä valossa, en oo tottunu olleen pimeespolvee kiveen, kasvot asvalttiin ja muuta kipuupyrin vaan pysyyn hengissä, välillä alas on pakko istuuja kattoo tilannetta aivan toisesta näkökulmastaja sitte huomaa jo että onki taas aloillaan turvassapurru hammasta mutta vastustajat oon tähän asti voittanu
auringon lailla oon loistanu ja esteet eestä oon poistanu
sydämestä silti edelleen vaikka välillä on menny perseelleen
Kasvoilta huokuu se onnellisuusmä oon vahva ja sitkee!huomaatko esteen vai kaadutko siihen? no en.
Mie oon ihminen, joka joskus esim. lenkillä ollessa vaan miettii asioita. Ja joskus muulloinkin saatan vaan pysähtyy ajattelee miu elämää. Analysoin ja mietin asioita yleensä aivan liikaa, mut se on vaan osa miun luonnetta ja sitä on vaikea muuttaa. No ajattelen liikaa ja se vaikeuttaa elämääni, mutta eise helppoa olis muutenkaan joten... Ajattelin nyt sitten hieman avautua tännekkin puolelle pään sisäisistä ajatuksista.
Oon monesti ajatellu mimmonen ihminen mie oon ja mite hyvi miu asiat on. Lapsuus miulla ei ehkä ollut kaikista ruusuisin, mutta se opetti. Kaiken sen paskan takia, miusta on nyt tullut vahva, itsenäinen ja rohkea nuori nainen. Oon koko pienen ikäni ollut koulukiusattu tiedä häntä, että ulkonäköki vai vahvan luonteeni takia? No kiusaaminen on vain kateutta, sen tiedän. Ja en nykyään enää jaksa välittää siitä. Viime vuonna meinasin antaa periksi tietyille kiusaajille, mutta taistelin ja nykyään jaksan nauraa jo senkin ihmisen jutuille.
Ois joskus hauska kuulla millaisen ensivaikutelman ihmiset on miusta saanu, ulkonäköni ja puheitteni perusteella. Joskus saatan olla hiljainen ja ujo, yleensä näin jos olen aivan uusi porukassa ja en tunne ketään. Mutta jos porukassa on yksikin tuttu niin kyllä miun oma räväkkä luonne hyppää sieltä sitten jossain vaiheessa. Oon yleensä se joka sanoo asiat niinkuin ne on turhia kaunistelematta, sanoo jos joku asia on väärin ja lähtee viemään asioita eteenpäin. Minä olen se joka on äänessä, ja oikeestaan oon nykyään ylpee siitä, ennen jopa häpesin omaa äänekkyyttäni, mutta en enää. Tiedän että miulla on auktoriteettiä laittaa ihmiset ojennukseen, vaikkei kaikki siitä aina tykkääkkään :D Ja myös ongelma asiat, niin mie pystyn viemään niitä eteenpäin. Ja varmaan tän takia haluan olla myös mukana oppilaskunnassa ja SAKKIn toiminnassa koska näin pääsen vaikuttamaan asioihin.
Mut nykyään osaan olla ylpee itestäni, siitä mimmoinen ihminen miusta on tullut, oon tajunnu et miu menneisyys on kasvattanu miusta tämmösen. Ne vääryydet mitä miulle on elämäni aikana tehty, ei tuu enää koskaan toistuu ja jos miusta on kii niin kukaan miu lähimmäinenkään ei koskaan tule enää sitä kokemaan! Koska se elämä on helvettiä. Se tuhoaa ihmistä vähä kerrassaan ja jos on vähänkin heikompi eikä osaa taistella vastaan, menee rikki. Mie oon menny rikki, mutta oon osannu paikata itteni. Ja nyt olen tässä! Tätä on vaikee sanoa mutta kyllä olen ylpee itestäni, ja miulla on vielä pitkä elämä edessä ja haluan elää sen kunnolla, en juuttua paikalleen vaan nähdä maailmaa.
Oon rohkea, oon uskaltanut 15-vuotiaana muuttaa pois kotoa 200km päähän. Oon yläasteen alusta tehnyt töitä ja pärjännyt omillaan, toki asuin yläasteen kotona ja sain ruoan, mutta kaikki omat menoni maksoin itse, ja rahat ansaitsin olemalla töissä. Mie tiiän mitä elämä on ja miten sitä eletään, se ei oo helppoo ja sen eteen joutuu tekee töitä. Monet ihmiset, ihmettelee miks oon tämmönen ku oon, mut nii en tiiä. Ei minuu kaduta mikään mitä mie oon tehny, koska elän vain kerran ja se mikä ei tapa vahvistaa. Oon päättäny, että haluan nähdä maailmaa ja lähtee ulkomaille heti kunhan vaa pääsen lähtee eli luultavasti tän amiksen jälkeen, en halua jumittua paikoilleen vaan haluan reissata! Toki joku kaunis päivä haluan perheen, mutta sen aika ei ole nyt. En tiiä osaisinko asettua nyt aloilleni...?
Ja parisuhde, en tiedä onko se just nyt se miun juttu. Oon seurustelukumppanina sen verran vittumainen, et miun on ehkä parempi kasvaa ja ettii sitä toistapuoliskoa viellä, koska tähän mennessä oon aina saanu pettyä ja mut on aina rikottu, ei vahvakaan ihminen jaksa sitä kovin kauaa...
Mutta palataan siihen otsikkoon, niin olenko mie sit onnellinen? Kyllä mie itseasiassa olen, miulla ei oo mitään syytä miks mie en olis. Miulla on ihana oma pieni vuokrayksiö, jossa tykkään asua. No kaupunki on ihan kiva, mutta ei ehkä juuri se missä haluan sitten eläkeikäni varttua, mutta onneks siihen on aikaa :D Oon saanu opiskelupaikan ja valmistunkin 2 vuoden sisällä, ei ehkä miun tulevaan ammattiin, mutta edes johonkin. Mulla on maailman ihanimmat ystävät ja niitäkin jonkun verran, tiiän että koskaan mun ei tartte olla yksin. Aina on joku jolle soittaa tai pyytää käymään, aina varmasti joku kuuntelee... hei kamuset, jos en oo sanonu; ootte mulle kaikki kaikes ootte jumalattomat tärkeit, ja ilman ainakin teistä muutaamaa en olis tässä nyt! Te piette mut pystys ku mul on vaikeet te ootte tärkeit ja maailman parhait <3
Miulla on myös työpaikka, eli turvaan opiskeluni ja elämiseni. Se on aika isoapu, vaikken kauheasti töitä teekkään mut sillee sopivasti. Ja mie jopa tykkään olla tuolla töissä! hassua. No tuskin kaikkea tässä muistan mainita, mut pää sääntöisesti mulla on elämässä kaikki aika hyvin, paremmin kuin suuremmalla osalla. On miulla toki ongelmiakin mut se nyt on pään sisässä...
Miulla on ollu jo muutaman kuukauden opiskelumotivaatio hukassa mut ehkä se viel löytyy.. Elämän suunta muutenkin hukassa, mut luulen et tää kaikki stressi ja väsymys häipyy kun tää syksyn pimeys tästä tasottuu. Pitää vaan koittaa porhaltaa eteenpäin.
Vinkkinä kaikille, älkää jääkö murhetimaan menneitä. En miekää jääny, koska muuten ois käyny huonosti. Menkää eteenpäin ja tehkää elämästänne ihanaa! Elkää unelmoiko elämäänne vaan eläkää unelmaanne <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä mietit muruseni?