28.11.2013

Haluan vain muistuittaa..

Että täällä mun juttuja ei enää kuulla, oon siis siirtynyt paremmille vesille ja toivon, että te rakkaat n. 30 lukijaani siirrytte mukanani tonne Jasmilla:n ihmeelliseen maailmaan.

TERVETULOA !


Uuteen ihanaan blogiini pääset TÄSTÄ =)

8.11.2013

Tuumasta toimeen..

http://jasmillaa.blogspot.fi/

Täältä voi lukea minun seikkailuistani jatkossa!

Hyvää viikonloppua < 3

7.11.2013

Pitkän matkan tähän pisteeseen taivalsin..

...ja olen tullut siihen tulokseen, että HPOE on nyt tullut tiensä päähän. Minun pienen n. 5 vuotisen bloggaaja urani aikana olen tämän lisäksi kirjoittanut kahta eri muuta blogia mutta tätä pisimpään. 

Paljon mahtui aikaan tähän, muttei mitään liian vähän. Nyt on kuitenkin tämä ovi aika sulkea ja alkaa kulkea uusia polkuja ja avata uusia ovia. Olen päättänyt, että rennolla otteella minun toilailujani voi ehkä vielä tulevaisuudessa lukea jostain toisesta blogista, mutta siitä lisää jos riittää motivaatiota/ kautta aikaa siihen.

Elämässäni on tapahtunut lyhyeen aikaan paljon muutoksia ja tämä blogi ei pysynyt niissä mukana. 

Iso kiitos teille, ketkä olette mukanani tämän mahtavan matkan kulkenut.

Jenni kiittää ja kumartaa < 3

Love you.

17.10.2013

Reaaliaikainen postaus VIHDOIN

Mooooikka !




Elossa ollaan, ja SUOMESSA ! Tulin siis viikko sitten takaisin suomeen ja oikeastaan koko tämä viikko on mennyt juostessa moikkamaassa tuttuja ja muuttohälinässä. Lauantaina asetuin vihdoin Lahteen ja kyllä tämä alusta asti kodilta tuntuu. Nyt on tullu juostua työhaastatteluissa ja ensi viikolle onkin jo töitä luvassa.. Asioillahan on tunnetusti tapana järjestyä :) 

Mutta ilman kahta ystävää ketkä mulla lahdessa on ois tää alkuki ollu aika kankeeta, te ootte ollu kultanen apu < 3


Huomenna saan onneks rakkaimmat tyttöni tänne, joten viikonloppu menee täysin laatu seurasta nauttien! 

Katotaan, miten tän mun blogin käy, motivaatio on vähä kadoksissa. Mut ehkä vielä joku päivä.

Kiitos, Anteeks.. let see.. :)

Minä, Espanja, au pair.


Lähdetään kauas pois, sinne missä on lämmin ja niin elävämmin loistaa tähdet ja kuu. Ei se voi olla väärin, lähtee maailman ääriin.

Helmikuu 2013-Lokakuu 2013
En voinut uskoa silmiäni, kun katselin ulos lentokoneen ikkunasta. Minun pitkä-aikainen haaveeni oli vihdoin toteutumassa. Vaikka alkutaival oli pitkä ja kivinen, niin vihdoin oltiin matkalla. Elämäni ensimmäinen lentomatka yksin ja vielä kahdella vaihdolla, kyllä siinä isompaakin miestä hirvittää. No, matka oli raskas noin kaksi vuorokautta ja matkattua tuli niin junalla, lentokoneella kuin bussillakin, mutta keskiviikko-iltana kuudelta olin vihdoin perillä Espanjassa, Andalusiassa kaupungissa nimeltä Almería.
                      Netistä itsenäisesti löydetty perhe osoittautui ihan mukavaksi pieneksi Espanjalaisperheeksi. Noin 35-vuotiaat vanhemmat olivat mukavia, mutta jostain syystä en alusta asti tuntenut oloani kotoisaksi. Tiedä sitten johtuiko se kulttuurieroista, kielimuurista vai mistä. Muutaman päivän tutustumisen jälkeen aloitin työt, perheessä oli siis vain yksi melkein kolme vuotias poika. Työ osoittautuikin oletettua raskaammaksi, poika ei ollut helpoimmasta päästä ja minun kasvatusmetodini eivät kohdanneet espanjalaisen tavan kanssa ja tässä kehitin jo itselleni ensimmäisen ongelman. Ajattelin, että tämä on vain alkua, että kyllä tämä tästä… Olin väärässä. Minulta odotettiin paljon, minun kuului hoitaa paljon kotitöitä ja tuntui, että lapsi oli tarkoituksella hankala aina minun seurassani.
                      Kahden viikon jälkeen olin jo aivan kypsä koko touhuun. Itkuisilla fiiliksillä soittelin suomeen, koska luulin joutuvani palamaan häntä koipien välissä takaisin, mutta ei. Minun luonteeni ei sitä antanut periksi. Löysin kuin löysinkin uuden perheen, tällä kertaa vielä suomalaisen. He asuivat Fuengirolassa, alueella jossa asui myös paljon muita suomalaisia. Tämä helpotti verkostoitumista ja sosiaalistumista paljon. Minä kun olen ihminen, joka ei viihdy yksin ja huomaan ikävöiväni kotiin aivan kamalasti ihan vaan siksi jos minulla ei ole seuraa. Vaihdoin perhettä maaliskuun lopussa, jolloin olin kerinnyt olla ekassa perheessä vain kolme viikkoa, heille tuli jo uusi au pair ja minun täytyi lähteä odotettua aiemmin. Siitä syntyikin sitten pieni majoitusongelma, sillä tulevan host-perheeni isän 17-vuotias tytär asui heillä vielä kolme viikkoa sillä hän kävi suomalaista lukiossa kyseisessä kaupungissa.  Onneksi host-äitini ystävä lupasi majoittaa minut kolmeksi viikoksi heille, koska heidän oma au pairinsa oli jo lähtenyt (vaihtanut perhettä, aiheesta lisää myöhemmin) ja heillä oli tyhjä huone. Ongelma oli siis ratkaistu, mahtavaa!
                      Sijaisperhe, niin kuin nyt tässä yhteydessä heitä nimitäin oli oikein mukava ja tunsin oloni heillä tosi kotoisaksi. Autoin perheen äitiä lasten hoidossa, perheellä oli siis 0,5-vuotias poika ja melkein 3-vuotias tyttö. Olin todella onnekas, että sain viettää nämä kolme viikkoa heillä sillä he näyttivät minulle paljon paikkoja ja kertoivat paljon asioita joita en tiennyt ja opettipa perheen äiti minulle Espanjaakin, vaikka hän oli siis itse suomalainen. (Ai mikä suomi-yhteisö?) Asiat, joista tässä perheessä tykkäsin olivat ne, että minusta tuntui, että he aidosti välittivät minusta enkä ollut heille vain työntekijä. (en tiedä johtuiko siitä, että ratkaisu oli väliaikainen, enkä oikeasti ollut heidän au pairinsa.) Juttelimme paljon, ja minulta kysyttiin usein mitä haluaisin kaupasta tai onko minulla ruokatoiveita, elin kuitenkin täysin heidän ehdoillaan, niin minusta oli mukava että minut huomioitiin esim. ruokajärjestelyissä. No, aika tässä perheessäkin oli vain se kolme viikkoa ja taas oli edessä muutto, aikamoista haippaakahan se alku oli ja ei kerinnyt sitten tuntea koti-ikävää eikä muutakaan.
                      Huhtikuun puolessa välissä muutin sitten siihen oikeaan host perheeseeni, ja minusta tuntui heti tosi mukavalta, ja hehkutin kaikille suomikavereille, miten kivaa minulla täällä on yms. Perheessä oli siis vain yksi 1,5 vuotias tyttö, joka on aivan ihana ja rakastin tätä tyttöä alkuhetkestä asti mahdottomasti. Perheen isä työskenteli suomessa ja äiti espanjassa, siksi he tarvitsivat au pairin. Perheen äidin kanssa tulin hyvin toimeen ja tuntui, että kaikki rullasi hienosti. Jossain vaiheessa tuli kuitenkin riitaa, tietystä asiasta jota en nyt tässä halua käsitellä, mutta omasta tyhmyydestäni johtuen kuitenkin. Sen jälkeen minusta tuntui koko ajan, että sain olla jotenkin varpaillani kaiken suhteen minkä teen, vaikka ei siihen kai mitään syytä olisi ollutkaan. Välillä meillä meni tosi mukavasti ja välillä ei. Jossain vaiheessa olin mahdollisimman vähän kotona, näin paljon kavereita ja muuta sellaista. Kun kesä sitten koitti, kaikki kaverit joihin olin Espanja aikana tutustunut (olivat siis suomalaisia) palasivat suomeen.  Aika alkoi käydä tylsäksi ja minusta tuntui, että minulla ei ole enää mitään nähtävää. Ja yksin ei huvittanut tehdä mitään, niinpä loppu aika meni aika lailla rutiinilla ”päivät töissä, illat ja viikonloput joko nettikahvilassa tai kotona nenä kiinni kirjassa.” Tiedän, että olisin itse voinut asioihin vaikuttaa ja tehdä enemmän asioita, mutta en ole ihminen joka haluaa lähteä tekemään juuri mitään yksinään. Esimerkiksi rannalle lähteminen yksin tuntui todella tyhmältä..

Siinä oli vähän kertomusta aika järjestyksessä, nyt haluan kertoa hieman laajemmin ja varmastikin paljon sekavammin.

Haluan sanoa heti alkuun, että en hetkeäkään kadu au pairiksi lähtemistä ja suosittelen sitä kaikille, mutta kannattaa muistaa, että se ei sovi kaikille ja jos tarvitset paljon omaa tilaa ja tykkäät asustella yksin, saattaa host perheessä asuminen aiheuttaa ongelmia. Eli vaatii paljon sopeutumista ja ainakin itse jouduin monta kertaa taistelemaan itseni kanssa, että itse olen tähän tielle lähtenyt. Minä asun toisten kotona ja hoidan heidän lastaan.. En ole perheen jäsen vaan työntekijä ja se tuli välillä valitettavan selväksi, mutta en halua millään tavalla tuomita ketään sillä saattaa olla että olisin itsekin toiminut joissain asioissa samalla tavalla, tämä on vaikea tilanne molemmin puolin ja vaatii sopeutumista. Loppu ajasta kärsinkin siis kovasta koti ikävästä, laskin päiviä suomeen jo silloin kun paluuseen oli viellä yli kaksi kuukautta aikaa ja se minua sinänsä harmittaa, etten osannut elää hetkessä ja nauttia siitä, mutta minkäs ihminen itselleen voi. Sain heinäkuussa tietää, että sain asunnon lahdesta ja pääsisin vihdoin rakentamaan omaa kotia, se totta kai ruokki koti-ikävää vielä enemmän. Mutta onneksi kivenkova luonteeni auttoi minua jaksamaan ja selvisin au pair ajastani kunnialla, vaikka se välillä tiukkaa tekikin. Myös äitiäni ja ystäviäni minulla oli mieletön ikävä ja sitäkin perus suomiarkea, koska elämä espanjassa oli kuitenkin niin erilaista. Kuin kuukausia kestävä etelän-loma.. En osannut tehdä siitä sellaista mukavaa arkea.. Ja okei, voi olla että syynä oli ehkä sekin, että suomessa näin paljon kavereita ja jos en nähnyt vietin aikaani paljon tietokoneella ja keskustelin heidän kanssaan, meillä ei moneen kuukauteen ollut kotona nettiä joten tämä vaikeutti asiaa, onneksi olivat nettikahvilat joissa sitten vierailin harva se päivä.  Ja yksi asia mikä minulle tuotti myös ns. päänvaivaa oli se, että elin toisten jääkaapilla. Perheen äiti päätti mitä ruokaa tehtiin ja mitä sinne jääkaappiin ostettiin­… Kyllä minä sen ymmärrän, koska se oli heidän elämää ja heidän kotinsa, mutta koska olin kuitenkin asunut kolmisen vuotta yksin ja saanut itse päättää kaikesta niin toisten armoille joutuminen oli iso juttu. Ja totta kai raha, au pairin taskuraha ei ole kummoinen. Vaikka sinun, ei tarvitsekaan itse maksaa ruokia, eikä elämistä, mutta silti tuntui, että ei sitten halunnut tehdä/ostaa mitään koska ne vähät rahat meni sitten heti siihen.

Paljon hyvääkin oli, totta kai! Tutustuin tuona reilun puolen vuoden aikana aivan mahtaviin ihmisiin ja toivoin, että muutamien heistä kanssa pidetään yhteyttä vielä suomessakin. Tein paljon asioita joista olisin suomessa vain voinut haaveilla. Esimerkiksi istuttiin ystävieni kanssa juhannuksena picnicillä Los bolichesin rannalla, joka oli täynnä paikallisia ihmisiä. Käytiin myös yöllä katsomassa smurffeja isolta screeniltä, joka oli pystytetty rannalle. Kiipesin kahdeksan tuntia mielettömän korkealla antennivuorelle kauheassa auringonpaisteessa. Kävin yöuineilla kaverin uima-altaalla.. Shoppailin itseni vararikkoon primarkissa. Biletin ystävieni kanssa aamuun asti ja vietin elämänä kamalimman darran. Löysin itseni jopa kerran mijasista…. Suukottelin ulkomaalaisia miehiä. Kävin vesipuistoissa ja eläintarhassa.. Vietin useita työpäiviä lasten kanssa leikkipuistoissa ja rannalla. Puhuimme au pair ystävieni kanssa siitä miten lapset kehittyvät ja tuntui kuin olisi oltu itse äitejä.. Heräsin synttäriaamuna Idan (host lapsen) lauluun ”paljon onnea jenni” .  Ja sain myös tuta sen, että puhelimeni meni rikki kahteen kertaan ja lopuksi varastettiin.
Ja paljon kaikkea muuta jota en edes muista.  Pitkä ja kivinen, mutta erittäin antoisa ja ihana matka on nyt kuljettu ja voin enemmän kuin hyvillä mielin palata suomeen rakentamaan elämäni ensimmäistä omaa, oikeaa kotia ja alkaa elämään sitä normi arkea.. ja vaikka unelmien prinssiä ei Espanjasta löytynytkään, niin ehkä se löytyy Suomesta, ken tietää?

Haluan kuitenkin kiittää host perheitäni, ilman teitä kokemus ei olisi ollut mitään, kiiiiiiiiiitos !


Tällainen oli minun au pair matkani, olisi mukava kuulla muitten kokemuksia? 

Viime ajan mietteitä in spain

Vähiin käy ennen kuin loppuu
viisi viikkoa.


Oon jo pitkään elänyt asenteella ”kohta suomeen kohta suomeen”. Tänään sitten iski tajuntaani, että todellakin kohta oon siellä rakkaiden keskellä ja saan palata takaisin siihen suomiarkeen, ihanaa tuo kaikki edellä mainittu. Mutta tajusin myös sen, että siellä on pakkanen, lumi ja loskakin. Siellä on se arjen stressi ja luultavasti myös ihmissuhde ongelmat. 






Kohta en enää juokse iltalenkkejä pitkin välimeren (?) rantoja, en voi lähteä sunnuntaipäiväksi rannalle ja uimaan meren aaltoihin. Ei enää halpoja kiinakauppa ja primark-shoppailuja, eikä helppoja työpäiviä lastenvahtina. Vaan se ”oikea” elämä, toivon mukaan palkkatyö ja rahaongelmat, kotityöt yms.

Niin ihanaa kun suomeen palaaminen kaikin puolin onkin, kyllä mulle iso ikävä tulee tätä espanjaelämääkin. Noh, nyt kun tosiaan oon sisäistänyt sen että reilu viisi viikkoa on mulla enää jäljellä niin on kai aika oikeasti alkaa tekemään kaikkea tuota em. ettei sitten tarvitse suomessa katua.


Ohjelmassa on siis ainakin; jugurttijätskin syömistä, lempparijuttujen ja tuliaisten shoppailua, rantapäiviä, mijas ja marbella kierroksia ja rondan kaupunkiin tutustuminen. Ja totta kai yritän myös ottaa ilon irti iltalenkeistä rannalla ja lenkkikaverikoirista, jotka todella jaksaa juosta mun mukana.  Ja yritän kyllä myös harrastaa ulkona syömistä vielä pari kertaa, ollaanhan sentään etelässä! Katotaa miten rahatilanne antaa periks tämän kaiken kun pakko noin puolet laittaa palkoista säästöön suomen paluuta varten, ei sitten _ihan_ tyhjän päälle palata.

Parempi myöhään kun ei milloinkaan

Täällä yks riemuidiootti hyvää päivää


Tämä on kirjoitetty siis 24.8.2013 ja oli lauantai, eikä tämä minun hyväntuulisuus johdu tällä kertaa mistään materiasta. Huomenna sunnuntaina tulee tasan puoli vuotta siitä kun minä jätin suomen ja lähdin espanjaan. Hassua, että siitä on jo niin kauan, tähän aikaan on mahtunut paljon hyvää ja huonoa.  Tänään tajusin senkin, että kuusi viikkoa ja sitten kutsuu suomi ja uudet kujeet..

Koska tiedän, että loppu lähenee niin oon yrittänyt tehä asioita jotta ei sit kaduttaisi kun palaan Suomeen. Mutta aina se on mennyt siihen et mie vaan istun kotona tai jossain nettikahvilassa. No tällä viikolla ryhdistäydyin, käytiin hostien kanssa keskiviikkona eräässä kaupungissa jonka nimeä en nyt kuollaksenikaan muista alhanramcfn tai jotain :D oli kivaa vaihtelua perus fuge-elämään..





Torstaina olin aamun Idan kanssa ja sitten siirryin rannalle, koska tajusin, että miun väritys on alkanut haalistua kun oon vaa makoillu sisällä ku ulkona on niin kuuma. No siinähän se rannalle meni.. kuusi tuntia. Uskaltauduin jopa uimaan kolme kertaa, se aalloilla ratsastus oli niin kivaa^^

Mutta palatakseni tähän riemuidiootti –jenniin. En oikein tiiä mikä muhun on mennyt, mutta tänään juttelin noin nelisen tuntia erään ihmisen kanssa, vaikka en ole koskaan edes kyseistä henkilöä nähnyt se sai mut vaan ihan mielettömän hyvälle tuulelle ja kotiin kävellessäkin hymyilin kuin mikäkin riemuidiootti, ja en tosissaan muista millon oisin viimeks ollu näin hyvällä tuulella!! Tekis nytkin vaan mieli soittaa suomeen ja hehkuttaa kavereille miten hyvä fiilis mulla on. Mutta ikuinen pessimisti, kohta taas vituttaa ::DD



Ja nauttikaa Suomen loppukesästä, täällä vietellään vielä 30-40 asteen helteitä.

Joitain satunnaisia mietteitä kauneudesta (espanjassa kirjoitettu)

RAKASTUNUT HÖLMÖ JA KERRANKIN KAUNIS

Ei, en ole rakastunut. Toi otsikko vaan osu hyvin mun olotilaan niin siis tuohon kauneuteen. Aloin nimittäin yksi päivä miettimään, että huhtikuun jälkeen ei ole pahemmin tullut meikkailtua muuten kuin jos on ollut eritoten lähdössä ulos juhlimaan tai jonnekin, missä tiesi joutuvansa valokuviin. Niin on oppinut sitten katsomaan sitä naamaansa ihan naturellina ja yhä useammin ja useammin oon huomannut olevani ihan nätti ilman sitä meikkiäkin, totta kai meikki tekee paljon ja mieluusti sitä käytän mutta tän kuumuuden takia ei täällä ole jaksanut rahojaan kosmetiikkaan tuhlata.  Mutta ainakin omalla kohdalla oon huomannut, että kun oon onnellinen ja hymyilen niin olen silloin kaiken kauneimmillani. Tukka kriisistäkin oon kärsiny jo kauan, mut jotenkin nyt parin päivän aikana oon saanu tukan tosi kivasti ja naamakin on näyttäny kivalta, juuri ilman sitä meikkiä.

Vaikka edelleen laihdutus pyörii mielessä ja tiedän, että -20kg on saatava pois ja tämä alkaa heti kun suomeen saavun ja uuden kotini ruokakaapit täytän. Mutta silti, tietyt asiat ovat minussa vaikka olisin minkä kokoinen tahansa ja se tekee minusta kauniin, ei se paljonko painan.


Eka kuva miltä näytän espanjassa, jos jaksan meikata eli harvoin. Yleensä ihan naturel. Ja toinen kuva on sitten kun halusin muistella miltä oli olla niin meikattu kun suomessa, paitsi huulipuna kokeiluna!
Minulla on pitkästä aikaa ollut kiva viikko, olen hymyillyt paljon ja tajunnut, että tästä loppu ajasta täällä pitää nauttia. Tähän saattaa olla joku erityinen syy muttei välttämättä. Me eletään vain kerran, ja jos joku ei meistä tykkää niin sitten ei, mut turha sillä on päiviänsä pilata. You have to live your life, because you have only one life. But if you use this smart, it’s inaf.

Espanjan yöhön lähdössä

En ollut viikkoon käynyt lenkillä ja tänään päätin, että nyt mun on pakko ei tuu muuten mitään. Otin koirat mukaan ja lähdin ja tajusin, että hölkkäsin puolet koko lenkistä, loppu lenkki menikin sit kävellessä ja ihmetellessä, hih. Sykemittari kiitti 42min lenkistä -52g rasvaa ja n. 420kcl !
ps. pakkailin eilen jo ekoja tavaroita laukkuun ja uskon, että saan kaiken tuotua, jee! nim. kaksi laukkua jo suomeen lähettäny au pair.


Tältä mie siis näytin yleensä suomessa, okei tää on otettu just ennen baariin lähtöä. Alhaalla kuva arkipäivälookista.



Nyt jään elämään näitä viimeisiä viikkoja tänne, ja nautin tästä hyvän olon tunteesta, koska täältä saattaa tipahtaa alas milloin vaan. Töiden kiivas etsiminen ja asunnon mielikuvitus sisustus ja sen tulevan oman elämän rakentaminen ja haaveilu pään sisällä jatkuu edelleen=)

13.8.2013

29.7. ajatuksia

Kauas pois,
sinne missä on lämmin
ja niin paljon elävämmin
loistaa tähdet ja kuu..

Ja se riitti siihen, että vesihanat silmissä aukes ja itkukohtaus oli valmis. Tiedän, että (en toki laske..) reilun kahden kuukauden päästä pääsen takaisin suomeen.
Mut mulla on ihan mieletön ikävä, ja sitä ei voi kieltää. Aina kun puhun niin asiat kääntyy jotenkin suomeen, ja tätä on ollut jo reilun kuukauden ajan. Enkä ala sitä
enää kieltää. Espanja on ihana, mutta koti on suomessa ja sinne mie ikävöin joka päivä enemmän. Vaikka ei mulla espanjassa olossakaan valittamista ole, mut jotenkin
vaan tuntuu et tää on jo eletty ja ei tääl oo enää mitää mitä haluaisin nähdä, tai ehkä olisikin mutta jotenkin ei kiinnosta, tai sitten ei ole rahaa en tiedä. 
No, ensi viikolla varaan lennot ja sit alkaa lähtölaskenta. EI oo enää kauaa!

Ehkä tää et päivittäin mietin mm. miten sisusta kodin :D ja että millä pääsen lentokentältä pois ja kenet nään ekana ei hirveesti auta, mutta minkäs teet kun pää
on jo ihan siellä ja jalat vaa tallaa täällä eteenpäin. Oi jos oisin tajunnut säästää mun säästöt niin oisin nyt just tälläki hetkellä ehkä suomessa käymässä.
No fiksuus ei tässä päässä kauaa viihdy..

Au pair kaverini lähti reilu viikko sitten, no sitä en silleen oo vieläkään tajunnut koska oon hengaillu Sissinn ja lasten kans niin paljon. Mut luulen, että kun hostit
(joita myös tajusin ikävöiväni, miten muka pärjään suomessa????) palaa ja työt alkaa niin sekin iskee vastan kasvoja ettei Magda enää ole täällä.. 
Olin idiootti ja missasin V:n lähdönkin enkä päässy hyvästelee sitä, mutta noh ei voi enää mitään. 
a
Yritän joka päivä tehdä asioita, etten jäisi katumaan että en tehnyt sitä ja tätä. Haluaisin vielä kerran päästä käymään primarkissa vaikka sinnekkin oon jo pienen omaisuuden laittanu
ja haluaisin myös käydä vielä malagan vanhas kaupungis rauhas..

Ronda ois myös kiva nähdä ja Madrid ois kans huippu, mutta mun budjetil se jää varmaan käymättä.. :/ 

Rakastan Espanjaa, ja fuengirola on ihana! Ja tiedän, että tänne vielä palaan ehkä työharjoittelun merkeissä. Mutta, koska mulle läheiset ja ystävät on tärkeintä ikinä.
Erossa heistä olo on vaikeaa.. ja se että pääsen asettuu aloilellni (ja jos vaikka opettelisin elämään ilman, että koko ajan odotan jotain.. nii vissiin..) on jotain
sellaista mitä ootan ihan sikana. Oman kodin sisustaminen <3 font="" jee.="" nbsp="">

No mut hei.. *vilkaisee kalenteriin* 10-11 viikkoa vielä ja sit lennellää.. Pakkauskriisitki alotan varmaa jo ens viikolla kun varaan lennot :D Hei oikeesti mikä
mua vaivaaa?? :D 

Naureskelen tälle mun shoppailumanialle.. Mulla oli tullessa jo liikaa tavaraa ja eka laukku suomeen lähti host isän mukana huhtikuussa.. Torstaina Sissin mukana
lähtee toinen ja ite sit pitäis kaks laukkua + käsimatkatavarat raahaa täältä. 

Ainiin (sekavin postaus taas koskaan, sorry!).. ihmettelin viime sunnuntaina et miks mummo ja äiti oli kirjottanu naamakirjassa mun seinälle "sillee ai mul o nimpparit??!!"
nooh, perjantaina sit tuli kortti äidiltä joka sen oli pitäny ostaa ihan vaan sen takia että se teksti osu ja uppos kyllä ja syvälle tähän naiseen. Miten voikin horoskoopit 
ja nimenkin luonnekuvaukset osua muhun niin hyvin :D

"Suomen Jenni on alkuaan englannin Jenny, joka on Johannan muunnosten hellittelymuoto. Hepreassa nimen merkitys on "Jahve on Armollinen."" Okei toi ei osu,
mut lukekaapa seuraava.. --->

"Tällä naisella on teräksinen tahto, joka siirtää vuoria tarvittaessa. Hänellä on itsehillintää vain tiettyyn pisteeseen. Ystäviän ja idedoitaan hän
puolustaa urhoollisesti" 

En tiedä kuinka moni tätä mun blogia täällä asuvista lukee (asuneista) mutta haluun sanoo ISON kiitoksen teille kaikille ihanille joihin oon täällä tutustunu. 
KIITOS.
Laura, Oskari, Jenna, Susanna, Leena, Magda, Sissi, Victoria, Ville, Jenni ja monet muut ja tietty hostit !

Mutta nyt palaan takaisin nukkumaa, josta siis nousin ylös kirjoittaa tätä tekstiä koneelle, koska nettiin en sitä nyt jaksa suoraan laittaa ( se temppuilee jostain syystä.)

Buenas noches amigos! 


OON IHA KOUKUTTUNU PERHOSEFEKTIIN! "En aio tuhlaa aikaani, juoksemal muide käskyst. Elän täs nyt. Hyvä vetää hyvää lisää puoleensä ja mä saan sitä.."




2.7.2013

Koska minulla on tylsaa

ALUKSI
Miten rakkauselämäsi sujuu? - Rakastan itseani.
Kuinka monta ihmistä olet suudellut vuoden 2013 aikana? - Tarviis varmaa jo kaverinkin sormia, en laske enaa tammoisia.
Kuinka monta ystävää sinulla on? - Ystavia, varmaankin alle viisi.
Entäs kaveria? - Kavereita ja tuttuja riittaa.
Ikävöitkö ketään? - <3tietasitte p="" vaa="">
Oletko suututtanut ketään kaveriasi lähipäivinä? - En mie kai oo, mut miut periaatteessa on :D
Haluatko ketään ihmistä nyt palavasti? - En kai..

MINÄ
Mitä haluaisit juuri nyt? - Saada varmuuden yhteen kivaan juttuun, ja paasta myos viettaa aikaa miun suomikavereiden kanssa.
Mikä sinusta tulee isona? - Voi kerro sina?
Oletko mustasukkainen? - Olen.
Inhottavin tunne? - Epatietoisuus.
Oletko tyytyväinen ulkonäköösi? - EEn.
Kuinka pitkä olet? - 165cm

TULEVAISUUS
Haluatko joskus lapsia? - Kyllä!
Montako ? - 3-4
Unelma-ammattisi? - En tiedä.

KENEN
Vieressä viimeksi nukuit? - Villen?
Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? - Jonkun random miehen.
Luona oot viimeksi ollu yötä? - Victorian
Kenen kanssa tekstasit viimeksi? - Sannan
Kenen kanssa katsoit viimeksi tv:tä? - Hmm.. villen kai
Kanssa olet viettänyt ihanimmat hetkesi? - Itseni :D no en, vaa varmaa noitte kitteemursujen! Viivi, Roosa ja Sanna. 
Kenen kanssa sinulla lentää jos jonkinlaista juttua? - Kuule, kaikkien kanssa :D

EILINEN
Saitko pusun? - No en saanu.
Olitko tietokoneella? - Olinko.. en?
Käytitko jotain päihdettä? - Een
Teitkö yhtään urheilusuoritusta? -joo, kävin lenkilla
Monelta aloit nukkumaan? - 23?

JOTAIN
Kuinka paljon salaisuuksia sinulla on? - semmosia mita tiian mievaan, vai? kai niit o
Mitä teit viime yönä? - nukuin ja luin kirjaa ja kirosin villen alimpaan helvettiin ku herasin 5:30 enka juuri saanut enaa nukuttua
Oletko koskaan suudellut ketään jonka nimi alkaa A:lla? - ...apua. Oonko? Oon varmaa :D

RAKKAUS
Kaipaatko ketään? - kylla, ja kovasti.
Tietääkö ihastuksesi, että pidät hänestä? - Ei tiiä.
Viimeksi halaamasi henkilö? - Ida ! <3 p="">
Tykkääkö kukaan sinusta? - Joo varmaan.
Tykkäätkö sinä kenestäkään - tykkaan monistakin ihmisista.
Oletko suudellu ketään viimeisen viikon aikana? - En oo
Entä viimeisen 2kk sisällä? - oon
Tahtoisitko halata jotain tiettyä ihmistä? - HALUAN! 

OLETKO VIIMEISEN 7 PÄIVÄN AIKANA
Juonut alkoholia? - oon
Soittanut jollekkin? - oon
Saanut viestiä vastakkaisesta sukupuolelta? - oon
Lähettänyt viestiä vastakkaiselle sukupuolelle? - oon

POJAT TAI TYTÖT
Oletko playeri? - haha, oon.
Ihastutko helposti? - Liian.
Oletko opettanut ketään polttamaan? - En kai 
Puhutko tunteistasi helposti? - Välillä liiankin.
Oletko menettänyt rakkaitasi? - Tavallaan.
Oletko menettänyt perheenjäseniäsi? - En oo

SINÄ
♥ oletko varattu vai vapaa? - vappaa ku taivaan lintu
♥ miksi olet vapaa? - no miks yleensa ollaan?
♥ oletko onnellinen tällä hetkellä? - Olen!
♥ haluaisitko itkeä vai nauraa? - nauraa 
♥ minkä värinen paita sinulla on päällä nyt - Korallin varinen mekko!
♥ entäpä housut? - mustat microshortsit
♥ minkä väriset silmät sinulla on? - vihreät joissa on hiukan ruskeaa

YSTÄVÄT
♥ kenen kanssa vietät ystävistäsi eniten aikaa? - Talla hetkella espanjassa varmaan villen. 
♥ luotatko ystäviisi? - tottakai
♥ ovatko ystäväsi aina tukemassa sinua? - on!
♥ omistatko yhtään hiljaista kaveria? - joo
♥ annatko ystävillesi lempinimiä? - en kai
♥ mikä on pahin riitasi jonkun ystäväsi kanssa - en haluu muistella
♥ mitä mieltä olet rakkaudesta? - Rakkaus tuntuu ja rakkaus sattuu.
♥ oletko ihastunut ? -NO VITTU ÄLÄ TOISTA KYSYMYKSIÄ
♥ oletko kokenut sydänsuruja? - oon
♥ haluaisitko rakastua huomenna? - noh en valttamatta, mut en pistas vastaankaan
♥ oletko koskaan rikkonut kenenkään sydäntä? - En kai
♥ onko kukaan rikkonut sinun sydäntäsi? - on.
♥ pystyykö ilman rakkautta elämään? - Ei.
♥ oletko halannut ketään tämän viikon aikana? - oon
♥ oletko pussannut ketään tämän viikon aikana? - idaa vahan valia :D 
♥ kuinka usein olet surullinen? -  No oon semmonen tuuliviiri, etten itekkaa ota itestani selvaa.
♥ itketkö suruusi? - Yleensä joo.
♥ oletko ollut surullinen lähiaikoina? -En surullinen, vaan ikavoiny vaa.
♥ tappaako suru? - en usko
♥ tekeekö itkeminen oikeasti hyvää? . Joskus 
♥ kun olet surullinen syötkö enemmän kuin yleensä? - En
♥ miten sinua pitää lohduttaa? - Halaamalla.
♥ mitä joit viimeksi? - Cocista?
♥ entä mitä söit viimeksi? - Leipaa?
♥ milloin viimeksi rikoit jotakin? - een muista
♥ onko sinulla hyvä huumorintaju? - Huono ;D
♥ onko sinusta kiva haukkua ihmisiä? -:DDDDDD 
♥ keneltä on uusin viestisi? - En juuri viestittele, vaan whats up
♥ mitä haluaisit eniten? - Eniten, sita etta saisin syksyn asioihin selvyyden.

29.6.2013

juhannus 2013












PIENET PILEET OLI! BUENO FIESTA!

yhä ylös yrittää antennivuorelle hän kiipeää











 













Pari viikko takaperin kiivettin retkueemme kanssa tonne pienelle (14km) vuorelle.. kahdeksan tunnin uurastus oli kyllä sen arvoinen kokemus, suosittelen!