Minä, Espanja, au pair.

Lähdetään kauas pois, sinne missä on lämmin ja niin elävämmin loistaa tähdet ja kuu. Ei se voi olla väärin, lähtee maailman ääriin.

Helmikuu 2013-Lokakuu 2013

En voinut uskoa silmiäni, kun katselin ulos lentokoneen ikkunasta. Minun pitkä-aikainen haaveeni oli vihdoin toteutumassa. Vaikka alkutaival oli pitkä ja kivinen, niin vihdoin oltiin matkalla. Elämäni ensimmäinen lentomatka yksin ja vielä kahdella vaihdolla, kyllä siinä isompaakin miestä hirvittää. No, matka oli raskas noin kaksi vuorokautta ja matkattua tuli niin junalla, lentokoneella kuin bussillakin, mutta keskiviikko-iltana kuudelta olin vihdoin perillä Espanjassa, Andalusiassa kaupungissa nimeltä Almería.
                      Netistä itsenäisesti löydetty perhe osoittautui ihan mukavaksi pieneksi Espanjalaisperheeksi. Noin 35-vuotiaat vanhemmat olivat mukavia, mutta jostain syystä en alusta asti tuntenut oloani kotoisaksi. Tiedä sitten johtuiko se kulttuurieroista, kielimuurista vai mistä. Muutaman päivän tutustumisen jälkeen aloitin työt, perheessä oli siis vain yksi melkein kolme vuotias poika. Työ osoittautuikin oletettua raskaammaksi, poika ei ollut helpoimmasta päästä ja minun kasvatusmetodini eivät kohdanneet espanjalaisen tavan kanssa ja tässä kehitin jo itselleni ensimmäisen ongelman. Ajattelin, että tämä on vain alkua, että kyllä tämä tästä… Olin väärässä. Minulta odotettiin paljon, minun kuului hoitaa paljon kotitöitä ja tuntui, että lapsi oli tarkoituksella hankala aina minun seurassani.
                      Kahden viikon jälkeen olin jo aivan kypsä koko touhuun. Itkuisilla fiiliksillä soittelin suomeen, koska luulin joutuvani palamaan häntä koipien välissä takaisin, mutta ei. Minun luonteeni ei sitä antanut periksi. Löysin kuin löysinkin uuden perheen, tällä kertaa vielä suomalaisen. He asuivat Fuengirolassa, alueella jossa asui myös paljon muita suomalaisia. Tämä helpotti verkostoitumista ja sosiaalistumista paljon. Minä kun olen ihminen, joka ei viihdy yksin ja huomaan ikävöiväni kotiin aivan kamalasti ihan vaan siksi jos minulla ei ole seuraa. Vaihdoin perhettä maaliskuun lopussa, jolloin olin kerinnyt olla ekassa perheessä vain kolme viikkoa, heille tuli jo uusi au pair ja minun täytyi lähteä odotettua aiemmin. Siitä syntyikin sitten pieni majoitusongelma, sillä tulevan host-perheeni isän 17-vuotias tytär asui heillä vielä kolme viikkoa sillä hän kävi suomalaista lukiossa kyseisessä kaupungissa.  Onneksi host-äitini ystävä lupasi majoittaa minut kolmeksi viikoksi heille, koska heidän oma au pairinsa oli jo lähtenyt (vaihtanut perhettä, aiheesta lisää myöhemmin) ja heillä oli tyhjä huone. Ongelma oli siis ratkaistu, mahtavaa!
                      Sijaisperhe, niin kuin nyt tässä yhteydessä heitä nimitäin oli oikein mukava ja tunsin oloni heillä tosi kotoisaksi. Autoin perheen äitiä lasten hoidossa, perheellä oli siis 0,5-vuotias poika ja melkein 3-vuotias tyttö. Olin todella onnekas, että sain viettää nämä kolme viikkoa heillä sillä he näyttivät minulle paljon paikkoja ja kertoivat paljon asioita joita en tiennyt ja opettipa perheen äiti minulle Espanjaakin, vaikka hän oli siis itse suomalainen. (Ai mikä suomi-yhteisö?) Asiat, joista tässä perheessä tykkäsin olivat ne, että minusta tuntui, että he aidosti välittivät minusta enkä ollut heille vain työntekijä. (en tiedä johtuiko siitä, että ratkaisu oli väliaikainen, enkä oikeasti ollut heidän au pairinsa.) Juttelimme paljon, ja minulta kysyttiin usein mitä haluaisin kaupasta tai onko minulla ruokatoiveita, elin kuitenkin täysin heidän ehdoillaan, niin minusta oli mukava että minut huomioitiin esim. ruokajärjestelyissä. No, aika tässä perheessäkin oli vain se kolme viikkoa ja taas oli edessä muutto, aikamoista haippaakahan se alku oli ja ei kerinnyt sitten tuntea koti-ikävää eikä muutakaan.
                      Huhtikuun puolessa välissä muutin sitten siihen oikeaan host perheeseeni, ja minusta tuntui heti tosi mukavalta, ja hehkutin kaikille suomikavereille, miten kivaa minulla täällä on yms. Perheessä oli siis vain yksi 1,5 vuotias tyttö, joka on aivan ihana ja rakastin tätä tyttöä alkuhetkestä asti mahdottomasti. Perheen isä työskenteli suomessa ja äiti espanjassa, siksi he tarvitsivat au pairin. Perheen äidin kanssa tulin hyvin toimeen ja tuntui, että kaikki rullasi hienosti. Jossain vaiheessa tuli kuitenkin riitaa, tietystä asiasta jota en nyt tässä halua käsitellä, mutta omasta tyhmyydestäni johtuen kuitenkin. Sen jälkeen minusta tuntui koko ajan, että sain olla jotenkin varpaillani kaiken suhteen minkä teen, vaikka ei siihen kai mitään syytä olisi ollutkaan. Välillä meillä meni tosi mukavasti ja välillä ei. Jossain vaiheessa olin mahdollisimman vähän kotona, näin paljon kavereita ja muuta sellaista. Kun kesä sitten koitti, kaikki kaverit joihin olin Espanja aikana tutustunut (olivat siis suomalaisia) palasivat suomeen.  Aika alkoi käydä tylsäksi ja minusta tuntui, että minulla ei ole enää mitään nähtävää. Ja yksin ei huvittanut tehdä mitään, niinpä loppu aika meni aika lailla rutiinilla ”päivät töissä, illat ja viikonloput joko nettikahvilassa tai kotona nenä kiinni kirjassa.” Tiedän, että olisin itse voinut asioihin vaikuttaa ja tehdä enemmän asioita, mutta en ole ihminen joka haluaa lähteä tekemään juuri mitään yksinään. Esimerkiksi rannalle lähteminen yksin tuntui todella tyhmältä..

Siinä oli vähän kertomusta aika järjestyksessä, nyt haluan kertoa hieman laajemmin ja varmastikin paljon sekavammin.

Haluan sanoa heti alkuun, että en hetkeäkään kadu au pairiksi lähtemistä ja suosittelen sitä kaikille, mutta kannattaa muistaa, että se ei sovi kaikille ja jos tarvitset paljon omaa tilaa ja tykkäät asustella yksin, saattaa host perheessä asuminen aiheuttaa ongelmia. Eli vaatii paljon sopeutumista ja ainakin itse jouduin monta kertaa taistelemaan itseni kanssa, että itse olen tähän tielle lähtenyt. Minä asun toisten kotona ja hoidan heidän lastaan.. En ole perheen jäsen vaan työntekijä ja se tuli välillä valitettavan selväksi, mutta en halua millään tavalla tuomita ketään sillä saattaa olla että olisin itsekin toiminut joissain asioissa samalla tavalla, tämä on vaikea tilanne molemmin puolin ja vaatii sopeutumista. Loppu ajasta kärsinkin siis kovasta koti ikävästä, laskin päiviä suomeen jo silloin kun paluuseen oli viellä yli kaksi kuukautta aikaa ja se minua sinänsä harmittaa, etten osannut elää hetkessä ja nauttia siitä, mutta minkäs ihminen itselleen voi. Sain heinäkuussa tietää, että sain asunnon lahdesta ja pääsisin vihdoin rakentamaan omaa kotia, se totta kai ruokki koti-ikävää vielä enemmän. Mutta onneksi kivenkova luonteeni auttoi minua jaksamaan ja selvisin au pair ajastani kunnialla, vaikka se välillä tiukkaa tekikin. Myös äitiäni ja ystäviäni minulla oli mieletön ikävä ja sitäkin perus suomiarkea, koska elämä espanjassa oli kuitenkin niin erilaista. Kuin kuukausia kestävä etelän-loma.. En osannut tehdä siitä sellaista mukavaa arkea.. Ja okei, voi olla että syynä oli ehkä sekin, että suomessa näin paljon kavereita ja jos en nähnyt vietin aikaani paljon tietokoneella ja keskustelin heidän kanssaan, meillä ei moneen kuukauteen ollut kotona nettiä joten tämä vaikeutti asiaa, onneksi olivat nettikahvilat joissa sitten vierailin harva se päivä.  Ja yksi asia mikä minulle tuotti myös ns. päänvaivaa oli se, että elin toisten jääkaapilla. Perheen äiti päätti mitä ruokaa tehtiin ja mitä sinne jääkaappiin ostettiin­… Kyllä minä sen ymmärrän, koska se oli heidän elämää ja heidän kotinsa, mutta koska olin kuitenkin asunut kolmisen vuotta yksin ja saanut itse päättää kaikesta niin toisten armoille joutuminen oli iso juttu. Ja totta kai raha, au pairin taskuraha ei ole kummoinen. Vaikka sinun, ei tarvitsekaan itse maksaa ruokia, eikä elämistä, mutta silti tuntui, että ei sitten halunnut tehdä/ostaa mitään koska ne vähät rahat meni sitten heti siihen.

Paljon hyvääkin oli, totta kai! Tutustuin tuona reilun puolen vuoden aikana aivan mahtaviin ihmisiin ja toivoin, että muutamien heistä kanssa pidetään yhteyttä vielä suomessakin. Tein paljon asioita joista olisin suomessa vain voinut haaveilla. Esimerkiksi istuttiin ystävieni kanssa juhannuksena picnicillä Los bolichesin rannalla, joka oli täynnä paikallisia ihmisiä. Käytiin myös yöllä katsomassa smurffeja isolta screeniltä, joka oli pystytetty rannalle. Kiipesin kahdeksan tuntia mielettömän korkealla antennivuorelle kauheassa auringonpaisteessa. Kävin yöuineilla kaverin uima-altaalla.. Shoppailin itseni vararikkoon primarkissa. Biletin ystävieni kanssa aamuun asti ja vietin elämänä kamalimman darran. Löysin itseni jopa kerran mijasista…. Suukottelin ulkomaalaisia miehiä. Kävin vesipuistoissa ja eläintarhassa.. Vietin useita työpäiviä lasten kanssa leikkipuistoissa ja rannalla. Puhuimme au pair ystävieni kanssa siitä miten lapset kehittyvät ja tuntui kuin olisi oltu itse äitejä.. Heräsin synttäriaamuna Idan (host lapsen) lauluun ”paljon onnea jenni” .  Ja sain myös tuta sen, että puhelimeni meni rikki kahteen kertaan ja lopuksi varastettiin.

Ja paljon kaikkea muuta jota en edes muista.  Pitkä ja kivinen, mutta erittäin antoisa ja ihana matka on nyt kuljettu ja voin enemmän kuin hyvillä mielin palata suomeen rakentamaan elämäni ensimmäistä omaa, oikeaa kotia ja alkaa elämään sitä normi arkea.. ja vaikka unelmien prinssiä ei Espanjasta löytynytkään, niin ehkä se löytyy Suomesta, ken tietää?

Haluan kuitenkin kiittää host perheitäni, ilman teitä kokemus ei olisi ollut mitään, kiiiiiiiiiitos !

Tällainen oli minun au pair matkani, olisi mukava kuulla muitten kokemuksia?