En tiiä yhtään missä taas mennään,
oon ihan pihalla mut silti tuntu et aina saa selkään.
Etsin rakkautta, lämpöä ja kaipuuta, mut kun löydän jotain joka sytyttää mus tunteita. Mä meen paniikkiin ja vedän verhot kii.
Joo, se siitä runoilusta. Tosiaan oon ihan pihalla ku lumiukko taas siitä mitä miu pään sisäl liikkuu.. Käytännössähän mun elämä menee loistavasti, mulla on koulu ihan loppusuoralla, maailman ihanimmat ystävät, koira ja kotikin... Au pair-jutut rullaa mukavasti ja huomenna lähtee vikat paperit kohti Allianssia, eli sit alkaaa perheen etsintä. Toivotaan et tärppää. Mut silti miun elämästä puuttuu se joku, ja se joku on rakkaus. Kaipaan sitä et voin soittaa jollekki ja sanoa, et mul on ikävä. Suunnitella millon taas nähdään ja mitä tehdään. Hymyillä ja miettii hyvii muistoi, tuntee taas ne perhoset vatsassa, lämpimät huulet vastaa toisia.. Rakkaus. Olla rakastunut ja tunne siitä et tietää et toinen rakastaa. Se tunne et kelpaat toiselle sellaisena ko oot.. Mut sit yks kaks, kaikki menee taas paskaks. Mulla ei ookkaa enää hyvä olla, jatkuvasti ärsyttää ja kirosanat kaikuu korvissa, avaudun ystävillen siitä kuinka miehet on syvältä.
Nyt kun tiedän, että muutto on ihan kohta ajankohtainen en uskalla sotkeutua kehenkään, etten vain mene ja rakastu. Mut jos löydän jonkun joka kiinnostaa, yleensä käy niin että se toine ei tajua mitä se menettää ja nii käy et mä en saakkaa sitä mitä haluan ja jään rannalle ruikuttaa. Noh, muutto oli oma ratkasu ja siit en voi muit syyttää mut silti harmittaa. Kaipaan toisen ihmisen kosketusta ja hyväksyntää, sitä et joku sanoo sulle "olet kaunis" tms.
Ulkomaille muutto on mun unelma, ja jostainhan on aina luovuttava, että saa jotain muuta hyvää.
Jotkut ihmiset pitää mua ehkä juoppona, koska tykkään käydä ystävien kanssa ulkona ja pitää hauskaa, mutta ei, en useimmiten edes ole baarissa käydessäni juovuksissa vaan ihan vaan pitämässä hauskaa aivan selvinpäin.
Nykyään em. paikoissa käydessä oon huomannu että joo tottakai on imartelevaa jos saa huomiota joltakin itseäänkin kiinnostavalta komealta henkilöltä, ainahan se on kivaa.. Mutta jostain syystä säikähdän aina jotain .. vaikka se olis vaan ihan viatonta baariflirttiä saatan heittäytyy iha kylmäks, vaikka kyseessä ois iha helmitapaus.. Jos sit ite isken silmäni johonkuhun en uskalla tehä mitään, koska pelkään pilaavani kaiken.
Missä on mun itsevarmuus? En halua olla tälläinen...
En ole tyytyväinen kehossani, ja mulla on jatkuva ulkonäkökriisi mun paino on taas noussut ja no tottakai se on omista valinnoista kiinni mutta nyt suurin syy on se, että oon heinäkuusta asti kärsiny polvivaivasta, jota ei suostuta tutkimaan ja mua pelottaa et tää menee joku kerta vielä siihen, että tällä ei enää kävellä.. Suomen terveydenhuolto, kiitos taas..
Mie pelkään, että muhun sattuu taas.
Noh mitä tästä opimme, pysy erossa kaksilahkeisista.. Laihduta ja hommaa elämä :D Helpommin sanottu kuin tehty.. Mut onneks tästä on suuntai vain ylöspäin... ps. vois kai taas alkaa syömään noita lääkkeitä kun kerta nää mielialat menee näi ylösalas.
Oon myös huomannu, et itken nykyään tosi paljon. Tietyt biisit saa mut itkee..
Haluun laittaa viel yhen biisin sanat, jotka saa mut aina itkee.. Ne joteki on niin omat sanat mulle et varmaan siks.
Mä olen kyllästynyt niihin
voimiin, jotka ohjailee mun elämää,
jotka vie mukanaan ja itseensä rakastuttaa.
En tiedä, onko se väärin,
kun en suostunutkaan pystyyn kuolemaan,
sillä niin olis käynyt, jos ois jäänyt eiliseen kii.
Joku mua piteli siinä,
se oli niin kamalan vahva,
eikä se halunnut päästää irti.
Melkein kuin lihaa ja verta,
suurempi vuoria, merta,
se sellaiseksi kasvoi mun päässä.
En odota yllätystä,
en pidätä hengitystä.
Mä haluan jättää sen kaiken taaksepäin,
mun pakoni loppuun juostu on.
En mä rohkea oo,
enkä kuolematon,
mut mä tiedän vaan sen,
minkä sydän on tiennyt kauan ;
Tää mun pakoni loppuun juostu on.
En aio tuntea pelkoo,
vaikka pelkään, et se ei oo musta kii,
mut mä luulen, et ihminen on sitä vahvempi.
Mä aion antaa sen kuolla,
en enää anna sille tilaa hengittää,
mä en oo, mä en oo sille velkaa yhtään enempää.
Mä rakennan kotini yksin,
mä armahdan minäni yksin,
ja pakotan pitämään itseni koossa.
En ole se surkea rätti,
jonka sydän on imetty kuiviin,
en rakenna sille kotiini huonetta.
En odota yllätystä,
en pidätä hengitystä.
Mä haluan jättää sen kaiken taaksepäin,
mun pakoni loppuun juostu on.
En mä rohkea oo,
enkä kuolematon,
mut mä tiedän vaan sen,
minkä sydän on tiennyt kauan;
Tää mun pakoni loppuun juostu on.
Mä valitsin juosta,
koska luulin, etten osaisi muuta.
En enää tunnista itseäni tuosta,
se ihminen on jäänyt menneeseen aikaan.
En odota yllätystä,
en pidätä hengitystä.
Mä haluan jättää sen kaiken taaksepäin,
mun pakoni loppuun juostu on.
En mä rohkea oo,
enkä kuolematon,
mut mä tiedän vaan sen,
minkä sydän on tiennyt kauan;
Tää mun pakoni loppuun juostu on.
Osaat kirjottaa just hyvin:)
VastaaPoistalets-get-glamorous.blogspot.com
XX Elizabeth
Kiitos Elizabeth :)
VastaaPoista