runoja

Tässä minä olen, elän ja hengitän.

Vaikka joskus pelkään ja joskus olen ajatellut luovuttaa.

Mutta onneksi, en koskaan, luovuttanut.

Tässä ja nyt, seison omilla jaloillani eikä kukaan minua kanna.

Eilen ja tänään, olen oppinut miten antaa anteeksi, vähitellen.

Olen oppinut elämään, näiden arpien ja muistojen kanssa, vaieten

sinun rikoksestasi.

Tässä minä olen, vahvempana kuin koskaan.

Sydän täynnä pistoja, olen oppinut, kunnioittamaan itseäni.

Juuri sellaisenaan, juuri tälläisenaan.

Ja yritän ymmärtää, etten koskaan enää, kuule niitä sanoja.

Ja nyt tiedän, etten koskaan, tee samaa virhettä.

Nyt tiedän, minusta ei koskaan, tule kaltaistasi.

Sillä tämä pieksetty mieli on saanut aikaa parantua 

Aika paransi nämä haavat, mutta ei vienyt muistoja.

~~

ikirouta

peittää sydäntäni

etkö ole huomannut

että se ei ole vielä sulanut

en voi vain antaa anteeksi

vaikka sitä pyytäisit

jäädytit minun sydänmeni

kaipaan lämpöä

mutta joltain toiselta

kuin sinulta

toivon rakkautta

mutta parempaa

mitä oli meillä kahdella

tahdon vain ikuista

oikeaa rakkautta

~~ 

Nyt taas muistan;

vääntöä

kääntöä

sovittelua

odottelua

taistelua

naljailua

toisen mielen pahoittamista

uudelleen taas aloittamista

kyynelten vuodattamista

yksinäisyyden tuntemista

...sitä on parisuhde.

Olen ihminen, joka kaipaa toista ihmistä vierelleen, mutta saipa taas sellaisen kokemuksen, että jaksaa taas hetken nähdä jotain positiivista tässä sinkkuilussa.

~~ 

Yksinäinen ilta, suljen silmäni maailmalta, suljen silmäni sinulta. Ei ei se auta, kasvosi piirtyy mieleeni aina uudelleen. Haluaisin huutaa kaiken sisimmästäni pois, mutta en voi koska olen tyhjä, rikki revitty.