Avautumista part. 488420203

Koneeni syövereistä löytyy nyt muutamia talteen kirjoitettuja mietelmiä mitä espanjassa olo aikana oon kirjottainu.
Koska nettiongelmat on estäneet etten ole heti voinut kirjoittaa ja julkaista postauksia blogiin kun mieli on tehnyt,
niin päätin sitten alkaa kirjoittaa niitä koneelle muistiin että voin julkaista ne silloin kun netti on saatavilla.
Nyt on siis 18.5. ja eilen melkein kuukauden tauon jälkeen istuskelin kahvilassa/baarissa ja datailin täällä espajanssa
tutustumani lauran kanssa ja sainkin teille postauksen. Harvinaisen sekavan kyllä mutta postauksen kuitenkin. 

Viikkoa vailla kolme kuukautta olen nyt sitten täällä espanjan maaperällä asustelut ja ai mitä tykkään? 
No rakastan tätä maata ja tää elämä täällä on niin erilaista kuin suomessa.. mutta olen myös ruennut kaipaamaan suomea.
En niin paljon että ennen lokakuuta täältyä palaisin, mutta kuitenkin. Välillä mietin miten kiva olisi rupatella äidin kanssa
ja päästä saunomaan, miten kiva olisikaan lenkeillä oman ihanan koirani kanssa. Mutta sitten taas tämä kokemus
ja elämä täällä on kokemisen arvoista ja suomeen paluuta jaksan siksi odottaa.
En uskonut tälläisen tunteen minulle tulevan mutta tuli kuitenkin.

(kirjoittaessani tätä host perheen koira makaa kyljessäni kiinni.. hellittää kivasti koiraikävää!) 
Tottakai kaipaan mahdottomasti myös ystäviäni, en tiedä saiko tämän tunteen aikaan se, että yksi parhaista ystävistäni
suomesta oli täällä käymässä vai mikä.. jollainn tapaa olin onnellinen että vaikka hän lähti suomeen sain vielä itse jäädä tänne,
vaikka omalla tavallaan olisin voinut myös lähteä hänen mukanaan suomeen. (Pääni on ihmeellinen asia...).

Minuu harmittaa etten pääse muutamien ystävieni lakkiaisiin ja valmistumisjuhliin, en mummoni 60-vuotis päiville,
en saa vietettyä maailman tyhmimmän iän synttäreitä elämäni ihanimpien ihmisten kanssa. Mutta samaan aikaan oon mielettömän
onnellinen että saan olla täällä, olen tutustunut mahtaviin ihmisiin, saanut uusia ystäviä, saan asua ihanassa host-perheessä
ja mikä parasta asua Espanjassa, lämpimässä.. Ja joku voisi sanoa, että tämä on irtiotto arkeen ja sitähän se tavallaan onkin,
elämä täällä on vain niin erilaista kuin suomessa. Mutta silti välillä kaipaan sitä "arkea".. Eniten kaipaan ehkä omaa kotia.

Melkeen päivittäin mietin sisustusjuttuja mitä haluan sitten kun minulla on taas oka koti.. Noh viisikuukautta ja sit todennäköisesti
olisi lähtö suomeen, en halua edes ajatella, koska toisaalta en mä sinne stressin keskelle halua. (Okei mitä mä täällä teen 
päivittäin stressaan tulevaa ja ylianalysoin kaikkea mm. miehiä..)

Noh kerkeen varmasti vielä asua omassa kodissa kyllästymiseen asti. 

Hiukan tosta yliajattelusta.. tosiaan oon täällä ollessa kyllä mielestäni vähän vähentänyt kaiken maailman stressaamista
ja liikaa ajattelua mutta välillä sitäkin tulee harrastettua.. 

Mieskuvioista en täälläkään oo päässy eroon, ne kurjimukset aiheuttaa mulle täälläkin pään vaivaa. En edes muista milloin 
viimeksi olen tuntenut ihastumisen perhoset vatsassa ja täällä oon saanu sen tunteen jo kahdesti (kyllä molemmilla kerroilla kyseessä
on ollut saman kansallisuuden omaava tapaus.. fuengirola.. ) mutta toisesta tapauksesta pääsin nopeasti yli ja herrasta tuli 
mulle ku oma pikkuveli, ihana tapaus! Toivon että tämä vaasalainen pysyy mun ystävänä vielä suomeen palattuakin, oot huippujäbä!

Tää toinen taas.. voisin sanoa että kännissä tulee tehtyä tyhmiä asioita.. Mutta ensimmäistä kertaa aamulla herätessäni mullei ollut
morkkista.. noh tiedän jo nyt et tää juttu on tuhoon tuomittu.. mut haaveilen silti. Kai sitä ihminen saa haaveilla ja nauttia tästän tunteesta
, jota ei oo saanu tuntee pariin vuoteen. Mulle tulee näist hairahduksista lähinnä mieleen teini-iän ihastumiset, mut entäs sitten.

On myös yks kolmas tyyppi, hän ei ole samaa kastia kanssani, mutta aivan päätä pahkaa muhun rakastunut, olkoon mua ei vaan satu kiinnostaa..
Toisaalta ärsyttää koska herra on komea, mukava, ja täysin erilainen kuin suomalais miehet, tiedä onko se sitten se ongelma..
Ehkä ne jurot suomalaisidioottimiehet vaa sattuu kiinnostaa mua enemmän, who knows?

Päivittäin, joskus useemman kerran päivässä mietin mun tulevaisuutta.. Kun avaan naamakirjan ja etusivu on täynnä täynnä vauvauutisia,
kihlautumisia ja sen sellaisia.. omassa ikäluokassa ja vielä ihan lähipiirissäkin. kyllä sitä väkisin tulee pieni "entäs minä?"- ajatus mieleen.

Meidän ystävä porukastamme mä oon tällä hetkelle vissiin ainut tyttö, joka viihtyy sinkkuna. okei oon myös ainut joka asuu ulkomailla..
Mutta olen myös ainut, joka on aina puhunut perheen perustamisaikeista, lapsista, häistä ja sen sellaisista..
Mun suurin pelko vaan on että jos en koskaan rakastu niin että sen miehen kanssa voisin perustaa perheen, entäs jos en koskaan saakkaan lapsia..
tai en voikkaan saada lapsia.. olen nuori kyllä ja tälläisiä ei tarvitsisi miettiä mutta mietin silti. 

Suomeen palattuani, mun pitäis etsiä asunto (mielellää jo enne..), päättää kaupunki mihin haluaisin muuttaa ja asua siellä nyt ainakin sen viitisen 
vuotta, etsiä töitä ja myös opiskella koska ravintola-alan hommia mä tuskin tulen tekemään kovinkaan kauan, ei vaa nappaa.

Katotaa mite menee, kyllä musta tuntuu et se sosionomi on se mun juttu ja ne lapset, en mä siitä ajatuksest pääse yli enkä ympäri.

Oho, jopas tuli romaani. Mutta tätä kaikkea minä pääni sisällä mietin ja tämä lauantai aamu oli mainio aika pukea nämä ajatukset 
sanoiksi tänne tietokoneen (toivottavasti tänään myös julkaisen)

Mutta oikein hyvää lauantaita ja viikonloppua teille kaikille, mie jään tänne oottelee et mun aupparikaverilt loppuu työt ja päästään juoruu ja (datailee..)
jonnekki kivaa kahvilaa. Joskus on vaan hyvä pitää biletyksetön viikonloppu.. ens viikon perjantai nimittäin kun on sitten kaikkea
muuta.. pikkuveikkapoijjaan synttärit ja lauran läksiäiset, koska tyttönen palaa suomeen lauantaina, en kestä! 

Love
Jenni