1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana? - Mietin vähän aikaa että oonko, mutta tottakai mie oon. Nyt kun mietin, niin oon tutustunu aivan mahtaviin ihmisiin varmasti tämänkin vuoden aikana. Nyt uusimpina tuttavuuksina ja aivan ihanina ihmisinä tulee mieleen Anna ja Liisa! love u.
2. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt? - Oon! Otin tatuoinnin, käynyt etelänlomalla, otin huulilävistyksen, valmistuin, otin koiran ja varmasti paljon muutakin.
3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana? - Olen, itseasiassa kaksikin kertaa, mutta seurustelu ei ollut mun juttu. En koe olevani valmis vielä sitoutumaan, koska etsin itteeni vielä.
4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta? - Ehdottomasti Bulgarian matka, laivareissu kavereiden kanssa ja tottakai synttärit!
5. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana? - Jotain pikkuriitoja varmasti, mutta olen tainnut myös sopia välejä ihmisten kanssa kenen kanssa olen ollut riidoissa.
1. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana? - OLEN! Ulkonäöllisesti varmaan tukka on eniten muuttunut. Mutta henkisesti olen muuttunut hiukan ujommaksi, ja varautuneemmaksi kuin aikasemmin. Pilalle menneiden ihmissuhteiden takia, en enää osaa luottaa ihmisiin :(
2. Oletko lihonut? - En oo iha varma, aikavarmasti kyllä koska paino jojoilee all the time.
3. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana? - En.
4. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana? - En oo.
5. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana? - Otin ensimmäisen tatutointini tammikuussa ja nyt joulukuussa otin huulikorun :)
RANDOM:
5. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana? - Otin ensimmäisen tatutointini tammikuussa ja nyt joulukuussa otin huulikorun :)
1. Kuka oli paras uusi tuttavuus? - Ööööö, apua! En nyt kyllä osaa sanoa kuka olis paras uus tuttavuus. Koska oon tutustunu varmasti tämänkin vuoden aikana useisiin mahtaviin ihmisiin:)
2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi? - Tuskin, en edes muista mitä lupasin :D
3. Synnyttikö kukaan läheisesi? - Ei läheiset, mutta muutama tuttu.
4. Kuoliko kukaan läheisesi? - Eiii?
5. Missä maissa kävit? - Espanjassa, Bulgariassa ja Virossa.
6. Mitä haluaisit vuodelta 2013 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2012? - Muuttaa ulkomaille, laihtua, ja oppia rakastamaan itseään. Ja olla terve, koska sairastelen koko ajan. Myös rakastua olis kiva.
7. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2012? - 7.7. juhlittiin mun synttäreitä. 18w.
8. Vuoden suurin saavutuksesi? - Valmistuin ammattikoulusta!
9. …ja suurin epäonnistuminen? - No varmaan kariutuneet parisuhteet tai sitten lihominen.
10. Kärsitkö vammoista? - En.
12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta? - Öööööö, en nyt tiiä :D
13. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta? - Eksien.
14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi? - Eläämiseen.
15. Mistä innostuit eniten? - Innostun kaikesta, mutta matkustelusta ja juhlimisesta varmaan :D
16. Vuoden 2012 ihmiset: Viivi, Roosa, Henrik, Jani, Sanna, äiti, Pinja.
17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi? - En kyllä tiedä, varmaan periaatteessa oon onnellisempi:)
18. Lihavampi vai laihempi? - Varmaan vähä lihavampi.
19. Rikkaampi vai köyhempi? - Rikkaampi!
20. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän? - Olisin halunnut harrastaa enemmän liikuntaa.
22. Miten aiot viettää joulun? - Vietin joulua porukoilla haarajärvellä.. samoin ku aina enneki.
23. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi? - Muuttasin varmasti paljon asioita, mutta en jaksa jossitella.
24. Rakastuitko vuonna 2012? - Valitettavasti.
25. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli? - ....Liian monta :DDD
26. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit? - Salkkarit ja up
27. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan? - En voi sanoa että vihaisin ketään.
28. Mikä oli paras lukemasi kirja? - En mie lue kirjoja..:D
29. …entä musiikillinen löytö? - No tulee mielee vaan vain elämää-sarjan uudet löydöt!
30. Mitä halusit ja sait? - Toivoin, että valmistun ja saan rakastaa ja tulla rakastetuksi ja että saisin olla rakkaimpieni kanssa ja tämä kaikki toteutui :)
32. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi? - Aaaa en nyt kyllä muista
33. Mitä teit syntymäpäivänäsi? - bailasin
34. Ketä kaipasit? - Ystäviä ja poikaystävää.
35. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi? - Viivi, Sanna ja Roosa ♥
MUUTA:
1. Oletko joutunut tappeluun? - En sillee tavallaa
2. Oletko tehnyt mitään luvatonta vuoden aikana? - oon
3. Oletko juonut ”perseitä”? - ooooon
4. Oletko tehnyt jotain, mitä olet katunut kauan jälkeenpäin? - varmasti.
MUUTA:
1. Oletko joutunut tappeluun? - En sillee tavallaa
2. Oletko tehnyt mitään luvatonta vuoden aikana? - oon
3. Oletko juonut ”perseitä”? - ooooon
4. Oletko tehnyt jotain, mitä olet katunut kauan jälkeenpäin? - varmasti.
Mikäs hitto on toi kuva? Ahahaha. :D
VastaaPoistaMietin ihan samaa :DDD siks laitoinki koska niin akwardddd
VastaaPoistaOnks tuo yks kuva Kiljavan opistolta? Itekki tullu siellä jokunen kerta hengailtua ko tein opintoja ja asuin sielä pari kuukautta :D
VastaaPoistaJoo on, olin sielä sakkin liittokokouksessa :)
VastaaPoista