Niinno eihän siin mitään pahaa ole jos on aina unelmoinut satuhäistä ja avioliitosta unelmiensa miehen kanssa ym. sokerisiirappimömmöä. Mutta kun minä en ole. Mie oon aina ajatellu et sitä virhettä en tee et mie naimisiin menen, että se ei ole minua varten ollenkaan. Mutta nyt jokunen aika sitten oon ihan tosissani ruennu miettii, et ehkä se naimisiin meno ei ookkaan ihan mahdoton ajatus...
Katon itkien hääohjelmia päivästä toiseen ja ajattelen että vielä joku päivä mieki löydän miun unelmien miehen joka saa miut kuriin ja jaksaa miun temppuilut ja rakastaa mua silti. Eränää kauniina päivänä mua kositaan ja saan maailman ihanimmat häät, kuka tietää ehkä joskus miunki elämä hymyilee!? Oon lämmenny idealle ettei se enää niin mahdoton olekkaan. Nyt jatkan hääohjelma-maratonia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä mietit muruseni?